Suuri muutos. Tämä kuva osoittaa oikeastaan kaikkein dramaattisimmin sen muutoksen, mikä rakentamisen mittakaavassa ja kaavasuunnittelussa on viimeisten vuosikymmenien aikana tapahtunut. Vielä 1960-luvulla oli uuden Linja-autoaseman ja Peltolan koulun välisellä alueella kokonainen pientaloista muodostuva kaupunginosa, oma vapaasti mutkittelevien kujien, aidattujen pihojen ja sireenipensaiden maailma, jota paikalliset taiteilijat mielellään kuvasivat. Linja-autoasema kuvan etualalla oli ensimmäinen merkki muutoksesta.
ota yhteyttä